18.07.2008
19.06.2008
08.06.2008
Bateria Papagaio
Karnevaalin kuumin, valovoimaisin ja komein rytmiryhmä valmistautuu päivän koitokseen - tsekatkaa mitkä säihkyvät instrumentit!
04.06.2008
Ensimmäinen sato
Korjasin harjoittelukasvimaastani tänään ensimmäisen sadon! Saanko ylpeänä esitellä: 260 g pinaattia.
Ja eikun väsäämään pinaattikastiketta. Resepti on yksinkertainen: pinaatinlehdet ryöpätään, valutetaan hyvin ja suikaloidaan. Pannaan kattilaan ranskankerman ja hienonnetun valkosipulinkynnen kanssa, kiehautetaan. Maustetaan puolikkaalla kasvisliemikuutiolla ja puolella teelusikallisella punaista chilikastiketta.
Tarjotaan muna-fettuccine-pastan kanssa, päälle raastetaan hieman parmesan-juustoa. Tuli muuten HYVÄÄ!
Kastikkeen resepti on peräisin Inga-Britta Sundqvistin kirjasta Kasvissyöjän ruutukokki.
27.05.2008
Uusi vaihde päälle
No niin, nyt riitti maailmanlopun julistaminen. Vaikka esimerkiksi katsaus Ylen viime päivien ympäristöuutisiin ei olekaan omiaan luomaan pelkkää toivoa, on kuitenkin aika kääntää katse kohti valoisampaa tulevaisuutta. Hyvänä johdatuksena tähän toimii permakulttuuri-liikkeen toisen perustajan, David Holmgrenin uusi saitti Future Scenarios.
Holmgrenin kirjoituskokoelma on ehkä paras tähän asti näkemäni kokonaisesitys ilmastonmuutoksen ja energiakriisin yhdessä tuottamasta ongelmavyyhdestä. Koko saitin sisältö on luettavissa yhteen pötköön, kirjan omaisesti lukuihin jaettuna, mutta yksittäiset aihealueet löytyvät myös helposti.
Perimmäinen viesti Holmgrenilla on ehkä se, että romahdus on todella tapahtumassa, mutta se ei ole maailmanloppu:
Like Pythagoras and the monks of Lindisfarne we live in a world of collapsing culture where we have to choose what is worthwhile at this great turning point in history. We are faced with the mixed pieces of the myriad of broken traditional cultures of the world and the novel and shining bits of unravelling industrial modernity. All of this will end in the dustbin of history. Our task is to choose which pieces of these jigsaw puzzle will be useful in creating an energy descent culture, the boundaries, features and colours of which, we can scarcely imagine. What is worth saving? What are the limits of our capacity. We have little time to decide and act. We must commit to concrete actions and projects. We must stake our claim, not for ourselves but for the future. However in commiting to our task we should remember the stories of Pythagoras and the monks of Lindisfarne. It is not the project but the living process that will be the measure of our actions. Let us act as if we are part of nature’s striving for the next evolutionary way to creatively respond to the recurring cycles of energy ascent and descent that characterise human history and the more ancient history of Gaia, the living planet. Imagine that our de[s]cendants and our ancestors are watching us.
Kuka kertoisi miten käännetään tuo loistava termi Energy descent?
26.05.2008
Kasvun rajat

Teen tästä jossain vaiheessa oman sivunsa, mutta nyt kokoan tähän vain noston omaisesti vanhempia kirjoituksiani kasvun rajoista.
Kasvun rajat, tai hitunen pessimismiä
Arvio “alan” perusteoksesta Kasvun rajat (30-vuotispäivitys)
Käsitteen jatkotyöstöä, osin ilmastonmuutoksen kannalta
Hitunen realismia, tai sivilisaatiomme romahduksesta
Kasvun rajoista epämiellyttävään johtopäätökseen: romahdus on väistämätön
Mikä on romahdus? Mitä romahduksessa tapahtuu? Mistä romahdus johtuu?
Kertausta ongelmavyyhdistämme sekä joitakin vaatimattomia keinoja pehmentää pudotusta
21.05.2008
Huipulla tuulee
Raakaöljyn hinta ylitti tänään NYMEXissä hetkellisesti 132 dollarin hinnan tynnyriltä. Öljyn hinta on ollut viime aikoina inflaatiokin huomioon otettuna korkeammalla kuin koskaan aiemmin. Siis korkeammalla kuin 1970-luvun öljykriiseissä. Noihin öljykriiseihin verrattuna on kuitenkin yksi merkittävä ero: nyt ei ole tapahtunut mitään erityistä. Ja hinta vaan nousee.
Jos tämä ei ole öljyhuippu, niin mikä sitten?
31.03.2008
Kahden asteen samba
Ilmasto kuumenee - Papagaio tekee muutoksen!
Rakas sambakouluni Imperio do Papagaio on valinnut tänä vuonna karnevaaliaiheekseen ilmastonmuutoksen:
Papagaio tarttuu tänä vuonna ihmiskunnan historian kuumimpaan karnevaaliaiheeseen. Takana on Suomen mittaushistorian lämpimin talvi; maailmalta kantautuu päivittäin uutisia ilmastokatastrofeista kuten myrskyistä, tulvista ja nälänhädistä. Ilmastonmuutos on jo nyt todellisuutta ja vaikuttaa maapallon jokaisen ihmisen elämään. Ilmastonmuutosta ei enää voi torjua, mutta se olisi pystyttävä pitämään hallittavalla tasolla, että maapallo vielä tulevaisuudessakin olisi elinkelpoinen.
Ilmastonmuutos tarkoittaa ilmakehän luonnollisen kasvihuoneilmiön huomattavaa voimistumista, pääasiassa ihmisen toiminnan seurauksena. Ilman kasvihuoneilmiötä maapallolla ei olisi elämää, mutta viime vuosikymmenien aikana ennennäkemättömälle tasolle kasvaneet teollisuuden, maatalouden ja liikenteen päästöt ovat nostaneet kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä. Kasvihuoneilmiön voimistuminen muuttaa ilmastoa haitalliseen suuntaan nostamalla maapallon keskilämpötilan yli normaalin tason.
Ilmakehän lämpeneminen saa aikaan muutoksia säätiloissa, äärimmäiset sääilmiöt kuten rankkasateet ja myrskyt voimistuvat, ja kuivuus lisääntyy. Talven lyhentyessä arktisilla alueilla ikirouta ja jäätiköt alkavat sulaa, mikä nostaa valtamerien pintaa. Valtava lajien sukupuutto uhkaa ilmastonmuutoksen edetessä, lämpötilan pienetkin muutokset tuhoavat herkkiä elinympäristöjä. Kuivuuden lisääntyessä hiilidioksidia sitovat metsät - maailman keuhkot - häviävät.
Maapallon ekosysteemi on kokonaisuus jossa kaikki osaset liittyvät toisiinsa, muutokset yhdessä elementissä vaikuttavat kaikkiin muihin. Tulevaisuutta tehdään nyt, jokainen meistä vaikuttaa siihen - halusi tai ei. Perhosvaikutus toimii molempiin suuntiin, negatiivisen voi kääntää positiiviseksi ja pienistä teoista syntyy suuria muutoksia. Haluamme muistuttaa, että vaikka ihminen on ongelman aiheuttaja, hänellä on kädessään myös ratkaisun avaimet!
Papagaio ottaa kantaa polttavaan asiaan ja kannustaa teitä kaikkia tekemään kanssamme muutoksen! Ilmastonmuutos voidaan vielä taltuttaa, mutta siihen tarvitaan yhteistä tahtoa. Näytämme esimerkkiä: Olemme tänään vallanneet kadun saastuttavilta autoilijoilta, tanssien toteutamme sambamme sanoja: “Nyt on aika toimia - karnevaali antaa meille voimia!”. Sambakoululaisten yhteistyö loisteliaiden karnevaalien rakentamisessa kuvatkoon sitä puhdasta energiaa, jota tarvitaan, jotta saamme ympäristömme jälleen tasapainoon. Meillä on kotinamme vain tämä yksi maapallo, ja se on siksi ehdottomasti suojelemisen arvoinen!
Bateria paikalla! Bileet pystyyn!

12.03.2008
28.02.2008
TramWest 1.1
Mainiosta Espoon pikaraitiotiesuunnitelmasta TramWestista on tänään julkaistu päivitetty versio. TramWest on nykyiselle mahdottomalle länsimetrosuunnitelmalle “kilpaileva” versio, joka perustuu moderniin kevytraideratkaisuun ja tarjoaa huomattavasti paremmat julkisen liikenteen palvelut merkittävästi pienempään hintaan kuin länsimetro. Lainaus TramWestin esitteestä:
Länsimetro ei käytännössä lisää joukkoliikenteen käyttöä. Se selvisi länsimetron ympäristövaikutusten arvioinnissa. Hankesuunnitelman mukaan rakennuskustannukset kuitenkin lähes kaksinkertaistuivat.
TramWestin suorat yhteydet, laaja kattavuus ja korkea palvelutaso merkitsevä[t] vähemmän auto- ja bussiliikennettä eli vähemmän myös hiilidioksidipäästöjä.
Matinkylän metron uusimman liikennöintisuunnitelman perusteella olemme arvioineet metron CO2-päästöjen olevan noin 1450 tonnia vähemmän vuodessa kuin [pelkällä] bussiliikenteellä. TramWest vähentää CO2-päästöjä 14 300 tonnia, siis 10-kertaisesti metroon verrattuna.
Metron kustannus säästyvää CO2-tonnia kohden on 553 000 €, kun TramWestin vuosittain säästyvä CO2-tonni maksaa 34 600 €.
Nyt järki käteen, päättäjät!







