(Julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 18.12.2006)

Helsingin Sanomat on viime aikoina julkaissut ilahduttavan määrän ilmastonmuutosta käsitteleviä kirjoituksia sarjassaan ”Muuttuva ilmasto”. Kirjoitussarja on keskittynyt tiedon jakamiseen ja kuluttajien päästövähennysmahdollisuuksien esittelyyn.

Valitettavasti nämä kuluttajien vapaaehtoisesti toteuttamat päästövähennykset eivät riitä. Moni meistä on kyllä valmis vaihtamaan energiansäästölamput tavallisten tilalle, mutta todellisiin vähennyksiin johtava energiankäytön merkittävä vähentäminen, esimerkiksi autoilua tai ulkomaan lentolomia vähentämällä, ei suurinta osaa ihmisistä kiinnosta. Myöskään tavoitteiltaan vaatimattoman Kioton sopimuksen mukainen päästökauppa ei toimi riittävän tehokkaasti. Energiaverotus on ilmeinen ja jossain määrin toimiva keino, mutta huomattavan epätasa-arvoinen – tällaiset verot iskevät aina kovimmin köyhimpiin samalla kuin varakkaimmat voivat jatkaa porskuttamista.

Englantilainen journalisti ja professori George Monbiot esittelee tuoreessa kirjassaan ”Heat” mallin, joka todella toimisi. Tässä hiilipäästöjen säännöstelymallissa päästökauppa siirretään yksilötasolle. Jokainen kuluttaja saa henkilökohtaiseen käyttöönsä rajatun määrän ”hiilikrediittejä”, joita tarvitaan polttoaineen, sähkön ja lentolippujen ostamiseen. Näitä krediittejä voi myös ostaa ja myydä vapailla markkinoilla, jolloin hiilikiintiönsä alittavat hyötyvät ja ne jotka haluavat kuluttaa enemmän voivat hankkia lisäkrediittejä markkinoilta. Krediittien kokonaismäärää vähennetään vuosittain asetettujen tavoitteiden mukaan. Paras tulos ilmaston kannalta saavutetaan, jos vähennys toteutaan käänteisen eksponentiaalisesti siten, että joka vuosi krediittien määrä on esim. 96% edellisen vuoden määrästä. Tällä tavalla voitaisiin päästä vuoteen 2030 mennessä merkittävästi alle puoleen nykyisistä päästöistä, mikä alkaa olla ehkä jo riittävä vauhti – vaikkakin esim. Monbiot on ilmastomallien perusteella sitä mieltä, että tähän mennessä päästöjä tulisi pystyä vähentämään kymmenykseen. Tuolla 4% vuosivähennyksellä päästään kuitenkin esim. Vihreiden tavoitteeseen, jossa Suomen päästöt tulee saada vähenemään 27% vuoteen 2020 mennessä ja 81% vuoteen 2050 mennessä.

Tätä mallia on ryhdytty jo vakavissaan tutkimaan Britanniassa, missä ympäristöministeri David Miliband on julkaissut raportin mekanismin mahdollisesta toteutusmallista. Milibandin version mukaisesti järjestelmä toteutettaisiin eräänlaisena luottokorttina, jota käytettäisiin ostoksia tehtäessä ja energialaskuja maksettaessa. Tämä olisi markkinatalouden mukainen tapa ohjata energiansäästöä ja päästöjen eliminointia edistämällä energiatehokkaampien autojen ja sähkölaitteiden sekä päästöttömien energiantuotantomuotojen kehitystä.

Päästösäännöstely ei tietenkään riitä. Samaan aikaan henkilökohtaisen päästökaupan kanssa tulisi luopua nykyisestä, järjestelmällisestä päästöjä kasvattavan infrastruktuurin rakentamisesta. Esimerkiksi jos lentomatkailun sallitaan kasvaa nykyisten ennusteiden mukaisesti, lentämisen aiheuttamat päästöt mitätöivät välittömästi Kioton sopimuksen vähäisetkin tavoitteet. Tässä valossa Helsingin Sanomissa 25.11. esitetyt aikeet laajentaa Helsinki-Vantaan lentokenttää ovat järjettömiä. Sama koskee jatkuvaa autoilun tarvitseman infrastruktuurin laajentamista, jonka ainoa vaikutus on se, että autoilu lisääntyy ja autoistuminen kiihtyy – ja saadaan liikenne-ennusteet toteuttamaan itseään.

Ainoa kestävä tapa vähentää päästöjä on vähentää päästöjä tuottavan energian kulutusta. Tehokkain tapa vähentää kulutusta on kysynnän pienentäminen. Paras tapa pienentää kysyntää on henkilökohtainen päästökauppa rajallisilla päästöoikeuksilla.