Aiemmin kirjoitin mehiläisten mystisistä katoamisista Yhdysvalloissa. Ilmiölle on keksitty hieno nimi, Colony Collapse Disorder eli CCD. Ilmiötä on nyttemmin alkanut esiintyä myös ainakin Espanjassa, Puolassa ja Britanniassa, sekä pienemmässä määrin Sveitsissä, Saksassa ja Turkissa.
Ilmiö on toistaiseksi täysin selittämätön. Mehiläiset todellakin katoavat jäljettömiin pesistään. Katoamisissa on yksi aivan erityisen omituinen piirre: normaalisti tyhjiksi jääneitä mehiläispesiä tulevat “ryöstämään” villimehiläiset tai muut jäljelle jääneestä hunajasta kiinnostuneet, mutta näissä tapauksissa ryöstäjät eivät suostu menemään lähellekään näitä pesiä, joissa on kuitenkin vielä hunajaa jäljellä.
Vaikka katoamiset ovatkin toistaiseksi arvoitus, on syistä useita hypoteeseja. Ehdokkaita ovat mm. väärä ravinto, tuholaismyrkyt ja geenimanipuloidut ruokakasvit. Hurjin hypoteesi on kuitenkin kännykkäverkot ja muut sähkömagneettisen säteilyn lähteet. Aikaisemmin on huomattu, että mehiläiset “sekoavat” voimalinjojen läheisyydessä. Nyt on (toistaiseksi vahvistamattomassa tutkimuksessa) havaittu, että mehiläiset eivät palaa pesäänsä, jos sen lähettyvillä on kännyköitä.
Pölyttäjähyönteisten väheneminen on itse asiassa pitkäaikainen trendi, jota on seurattu jo ainakin viisikymmentä vuotta. Mehiläisiä pidetään herkkänä indikaattorina ympäristön tilasta. En usko, että mehiläisten katoamiseen löytyy yhtä yksittäistä syytä kuten kännykkäsäteily. CCD on vain jälleen yksi ilmiö, jonka pitäisi toimi meille varoituksena: olemme kestämättömällä tiellä.
Ostakaa lapset luomua.