Jared Diamond esittelee kirjassaan Collapse (Diamond, 2005) menneisyydestämme lukuisia yhteiskuntia, jotka ovat päätyneet romahdukseen. Tällaisista yhteiskunnista esimerkkejä ovat mm. Mayat, Pääsiäissaarten, Pitcairnin ja Henderson-saarten, Pohjois-Amerikan Anasazien ja näiden naapureiden yhteisöt sekä Grönlannin viikingit. Diamond käy läpi nämä romahdukset perusteellisesti, ja päätyy tarjoamaan yleiseksi syyksi romahdukseen ympäristöongelmia. Romahdukset näyttävät usein noudattavan hämmästyttävän yhteneväistä käsikirjoitusta. Ensin väestönkasvu pakottaa yhteiskunnan ottamaan käyttöön intensiivisiä ruuantuotantomenetelmiä ja laajentamaan viljelyä yhä huonommille ja huonommille alueille. Intensiiviset maatalouskäytännöt ovat lähes poikkeuksetta kestämättömiä (unsustainable) ja aiheuttavat lopulta lähes korjaamatonta vahinkoa viljelysmaalle. Muita kasvavan väestön aiheuttamia ympäristöongelmia ovat mm. metsien hävittäminen, veteen liittyvät ongelmat sekä ylikalastus ja -metsästys.

Diamond ei kuitenkaan pysty selittämään kaikkia romahduksia, eikä toisaalta pysty tai halua rakentaa minkäänlaista yleistä teoriaa yhteiskuntien romahduksesta. Joseph A. Tainter pyrkii tekemään tämän klassisessa tutkielmassaan The Collapse of Complex Societies (Tainter, 1988). Tainterin mukaan yhteiskunta on ongelmanratkaisuorganisaatio, joka usein tai lähes aina ongelmia ratkaistessaan turvautuu kasvavaan monimutkaisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskunta synnyttää lisää erikoistuneita osia, näiden välinen vuorovaikutus kasvaa, syntyy enemmän sosiaalista erilaistumista ja eriarvoisuutta sekä enemmän keskittyneitä valta- ja kontrollirakenteita.

Jossain vaiheessa kompleksisuus saavuttaa vähenevän rajahyödyn (declining marginal return) tason, eli yhteiskunta sijoittaa yhä enemmän kasvavaan kompleksisuuteen mutta hyödyt eivät enää vastaa sijoitusta. Tällöin yhteiskunta on tilassa, jossa jokin sisäinen tai ulkoinen häiriö voi aiheuttaa romahduksen. Romahdus määritellään yhteiskunnan monimutkaisuuden äkillisenä ja merkittävänä vähenemisenä. Romahtanut yhteiskunta on äkillisesti pienempi, vähemmän erikoistunut ja eriarvoistunut eikä kykene enää kontrolloimaan jäseniään yhtä hyvin kuin aiemmin. Se ei enää kykene tarjoamaan samantasoisia etuja, palveluita ja turvatakuita jäsenilleen. Romahtanut yhteiskunta saattaa hajota osiin, joista se on alunperin muodostunut – osavaltiot, etniset yhteisöt, kylät jne.

Tainter näkee, että tämä kompleksisuuden kasvun aiheuttama vähenevä rajahyöty on lopulta se pohjimmainen syy, minkä vuoksi yhteiskunta voi romahtaa – ja miksi sen lopulta täytyy romahtaa. Sysäyksenä tälle romahdukselle saattaa olla mikä hyvänsä monien muiden tutkijoiden esittämistä romahduksen syistä – resurssien katoaminen, ilmastonmuutos, katastrofit tai ulkopuoliset valloittajat. Tainter osoittaa suhteellisen uskottavasti, että mikään näistä syistä ei riitä, jos yhteiskunta ei ole “kypsä” romahtamaan – eli saavuttanut vähenevän rajahyödyn tasoa.

Ekologia, populaatio ja sukkessio

Itse puhun romahduksesta kuitenkin mieluiten ekologisena käsitteenä, populaatiobiologian tai -ekologian näkökulmasta populaation romahduksena. Tällaisena romahdusta käsittelee William Catton kirjassaan Overshoot (Catton, 1982). Heti kirjan kannessa Catton esittelee käyttämänsä pääkäsitteet. Näitä ovat muun muassa kantokyky, runsaudensarvimyytti (cornucopian myth), cargoismi, sekä ylilyönti (overshoot).

• Kantokyky on se populaatiokoko, joka on pysyvästi mahdollinen tietylle lajille tietyssä elinympäristössä.
• Runsaudensarvimyytti on rajaton usko yhtä rajattomiin luonnonvaroihin.
• Cargoismi tarkoittaa uskoa tai harhakäsitystä siitä, että teknologia voi aina tuoda ratkaisun ongelmiimme. Ks. Cargo cult.
• Ylilyönti tapahtuu, kun populaatio ylittää ympäristönsä kantokyvyn.

Cattonin mukaan ihmiskunta on esihistoriansa aikana useaan otteeseen onnistunut nostamaan ympäristönsä kantokykyä teknologian avulla. Tämä on tapahtunut evoluution valintapaineessa ja mahdollistanut populaation kasvun uskomattomiin mittasuhteisiin. Viimeisin ja dramaattisin kasvupyrähdys johtuu fossiilisten polttoaineiden “keksimisestä”. Aikaisemmat ja vaatimattomammat pyrähdykset ovat tapahtuneet toisten lajien kustannuksella, niiltä elintilaa valtaamalla.

History reveals that for 2 million years human inhabitants have enlarged human carrying capacity by responding to selection pressures with technologic breakthroughs. Technology historically began with the use of fire and hand tools and progressed into the development of metal tools, fossil fueled machinery, and death control. The Age of Exploration and centuries of colonial expansion displaced other species and diverted biotic resources from the natural community to support the human community. Land which contained trees, shrubs, and grasses to provide food and shelter for the biotic community was converted to crops for human consumption. Agrarian living was replaced with industrial consumption of carboniferous vegetation (coal and oil) which reinforced the myth of limitless resources. (Straub, 1998-1999)

Fossiilipyrähdys tarjoaa ihmiskunnalle vain väliaikaisen kantokyvyn korotuksen. Kantokyky on suorassa suhteessa fossiilisen energian käyttöön. Kun fossiiliset polttoaineet alkavat hiipua, on edessä hyvin suurella todennäköisyydellä populaation romahtaminen.

Oleellinen käsite ajatellessamme ihmiskunnan ahdinkoa on ekologinen sukkessio.

Ekologinen sukkessio (suksessio) eli seuraanto tarkoittaa tietyllä paikalla tapahtuvaa lajiston (vähittäistä) muuttumista. Sukkessio päättyy kliimaksiin, eli vakaaseen eliöyhteisöön, jonka lajisto ei juuri muutu.
Sukkessiota tapahtuu, koska eliöhteisön jäsenet itse muuttavat omaa elinympäristöään. Esimerkiksi nopeasti kasvavien lehtipuiden nousu entiselle metsäpaloalueelle vähentää maahan asti pääsevän valon määrää, muuttaa lämpö- ja kosteusolosuhteita ym., jolloin aiemmin menestyneet valokasvit häviävät kilpailussa varjoa sietäville kasveille. (Wikipedia)

Sukkessiota tyypillisimmillään edustaa voimakkaan metsäpalon jälkeinen tilanne. Paloaukealla on runsaasti ravinteita ja vähän selvinneitä lajeja ja yksilöitä. Alueen valtaavat nopeasti ns. r-valintatyypin lajit, jotka kykenevät hyödyntämään resursseja nopeasti, vaikkakin ehkä tehottomasti, ja lisääntymään mahdollisimman paljon. Kun ravinteet kuitenkin alkavat vähetä, säästeliäämmin niitä käyttävät lajit (K-valintatyypin lajit) alkavat menestyä yhä paremmin, ja ennen pitkää nousevat vallitsevaan asemaan systeemissä.

John Michael Greer käsittelee romahdusta vähenevän rajahyödyn näkökulmasta, mutta osittain juuri sukkession kautta paperissaan How Civilizations Fall – a Theory of Catabolic Collapse (Greer, 2005). Greer erottaa historiallisissa yhteiskunnissa kahdentasoisia romahduksia – täydellisiä romahduksia, jotka johtavat ko. yhteiskunnan hajoamiseen, sekä ylläpitokriisejä (maintenance crisis). Yhteiskunnan kehitykseen liittyviä muuttujia ovat resurssit, pääoma, jätteet ja tuotanto. Määräävänä tekijänä Greerillä on olemassa olevan pääoman (ei-rahallisen) vaatima ylläpito. Greer esittää, että jossakin vaiheessa ylläpitoon käytetty panostus on niin suuri, että järjestelmä saattaa romahtaa vähenevän rajahyödyn vuoksi. Tämä romahdus on itseään kiihdyttävä. Kuitenkin jos resursseja käytetään kestävästi, tuloksena saattaa olla vain ylläpitokriisi, josta voi olla mahdollista päästä uuteen tasapainotilaan. Täydellisemmänkin romahduksen jälkeen tietenkin seurauksena on jossain vaiheessa tasapainotila, kun yhteiskunnan jäänteet organisoituvat tasolle, jossa vähiin käyneitä resursseja osataan käyttää kestävällä tavalla.

Tämä on verrannollista ekologiseen sukkessioon, jossa resursseja ahnaasti käyttävät ja nopeasti lisääntyvät r-valintatyypin lajit korvautuvat ennen pitkää säästeliäämmillä K-valintatyypin lajeilla. Ihmiskunnalla on onneksi mahdollisuus muuttaa valintatyyppiään kulttuurievoluution kautta.

Meadows et. al. (2004) esittelevät ne kolme tapaa, joilla populaation eksponentiaalinen kasvu voi päättyä jos kantokyky on rajallinen (niinkuin se tietenkin aina on). Sigmoidisessa kasvussa (kuva a) populaatio kasvaa nopeasti, mutta kasvu taittuu hyvissä ajoin ja lopulta populaatio päätyy lähelle kantokykyä. Jos tapahtuu kohtuullinen ylilyönti, eli populaatio ylittää tilapäisesti kantokyvyn, on mahdollista että tämän jälkeen kantokyky ja populaatio lähestyvät toisiaan oskillaatiomuotoisesti (kuva b). Kuitenkin jos ylilyönti on vakava ja kantokyvylle aiheutuu peruuttamaton taantuma, ainoa lopputulos on voimakas romahdus (kuva c).

Global Footprint Network seuraa ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä. GFN:n mukaan ihmiskunta on ylittänyt maapallon kantokyvyn jo 1990-luvun taitteessa. Vaikka ekologinen jalanjälki ei ole aivan ongelmaton konsepti, se antaa kyllä suhteellisen hyvän luotettavan kuvan tilanteestamme. Itse asiassa ekologisen jalanjäljen laskentatapa jättää huomiotta monia seikkoja, jotka merkittävästi pahentaisivat lopputulosta. Koska toisaalta kuitenkin laskentaan itseensä sisältyy monia epävarmuustekijöitä, voitaneen arvioida että ekologinen jalanjälki on riittävän täsmällinen indikaattori tilanteestamme.

Ilman ekologisen jalanjäljen käsitettäkin näyttää selvältä että olemme ylittäneet useita rajoja kantokyvyn suhteen. Tästä viitteenä toimii parhaiten ilmastonmuutos, jota usein käsitellään keskeisenä ongelmana, vaikka kyseessä oikeastaan on vain oire. Keskeinen ongelmamme on se, että maapallolla on liian paljon ihmisiä, jotka kuluttuvat liikaa resursseja.

Romahdus

Ekologisesta näkökulmasta näyttää siis siltä, että olemme ylittäneet rajan jonka jälkeen romahdus on väistämätön. Joka kuitenkin väittää etukäteen tietävänsä romahduksen ajankohdan tai muodon, on joko tyhmä tai valehtelija. Jonkinlaisia todennäköisyyksiä eri skenaarioille voidaan tietenkin yrittää antaa. Itse pidän melko todennäköisenä, että lopullinen romahdus lähtee käyntiin tämän vuosisadan alkupuolella, luultavasti ennen vuotta 2030. Romahduksen kesto on melko varmasti useita sukupolvia.

Mitä romahduksessa tapahtuu? Kuten Tainter sanoo, romahdus on säästöä tuottava prosessi (economizing process). Palatkaamme Tainterin kuvaukseen romahduksesta: romahtanut yhteiskunta on äkillisesti pienempi, vähemmän erikoistunut ja eriarvoistunut eikä kykene enää kontrolloimaan jäseniään yhtä hyvin kuin aiemmin. Se ei enää kykene tarjoamaan samantasoisia etuja, palveluita ja turvatakuita jäsenilleen. Romahtanut yhteiskunta saattaa hajota osiin, joista se on alunperin muodostunut – osavaltiot, etniset yhteisöt, kylät jne. Ekologisesta näkökulmasta puhumme siis kuitenkin populaation, eli väkiluvun, suhteellisen nopeasta laskemisesta. Valitettavasti tyypillisimpiä väkiluvun nopeita vähentäjiä ovat vanhat tutut: nälkä, tauti ja sota (WFD – War, Famine and Disease).

Rooman valtakunnan romahdus eteni usean ylläpitokriisin kautta lopulta täydelliseen romahdukseen. Romahduksessa oli luonnollisesti paljon häviäjiä, mutta myös voittajia – tyypillisesti sellaisia ryhmiä, joiden voisi katsoa edustavan K-valintatyypin kulttuurilajia. Lopulta harvinaistuneita resursseja kyettiin käyttämään suhteellisen kestävällä tasolla.

Oma yhteiskuntamme on monta kertaluokkaa tehokkaampi ja kiivastempoisempi kuin Rooman valtakunta. Tästä syystä on hyvinkin mahdollista, että romahduskin tapahtuu nopeammin.

Siitä voinee olla melko varma, että romahtava yhteiskunta ei ole miellyttävä paikka olla. Tästä on eritasoisia lähihistorian kokemuksia, kuten entisen Neuvostoliiton romahdus vain kohtalaisen epämiellyttävänä kokemuksena (Orlov, 2005), tai Ruandan kansanmurha ja ympäröivät keskisen Afrikan kriisit täydellisen kammottavana painajaisena (Diamond, 2005).

Romahduksen jälkeen saattaa kuitenkin syntyä jotain uutta, joissakin suhteissa paljon nykyistä parempaa. Sitä, millainen tuo jokin on, emme etukäteen voi täsmälleen tietää. Sen sijaan saattaa olla yllättävä ajatus, että meistä jokainen voi siihen vaikuttaa, samoin kuin jossain määrin siihen, miten romahdus paikallisesti vaikuttaa. Mutta miten? Palaan asiaan.

—-

Lähteet

Catton, W. R. Jr. 1982. Overshoot. The Ecological Basis of Revolutionary Change. University of Illinois Press.

Diamond, J. 2005. Collapse. How Societies Choose to Fail or Succeed. Viking.

Greer, J. M. 2005. How Civilizations Fall. A Theory of Catabolic Collapse. (linkki)

Meadows et. al. 2004. Limits to Growth. The 30-Year Update. Earthscan.

Straub, C. 1998-1999. Book Review of ‘Overshoot’ by William R. Catton Jr., Social Contract Journal, Volume 9, Number 2 (Winter 1998-1999) (linkki)

Orlov, D. 2005. Post-Soviet Lessons for a Post-American Century. (linkki)

Tainter, J. A. 1988. The Collapse of Complex Societies. Cambridge University Press.